Katutaidetta omalla pihalla

Kesällä vietetään paljon aikaa ulkona, toisin sanoen lähes asutaan ulkona. Sisällä pyörähdetään käytännössä lähes vain nukkumassa. Tämä kesä ei ole ollut poikkeus, vaikka sää nyt ei olekaan tarjonnut ihan parastaan. Kesäisin tulee mietittyä enemmän kaikkea pientä uutta puuhaa lapsille ja tänä kesänä tuo meille uusi juttu oli katuliidut. Itsekin innostuin piirtelemään ja hauskaa oli. Ja mikä kätevintä sade puhdistaa asfaltin ja taas riittää puhdasta pintaa piirtelylle.

Ihan ensimmäinen ajatus itselläni oli piirtää perinteiset hyppyruudut. Pojat innostuivat kovasti ja näitä hypittiinkin sitten monin eri tyylein.

Esikoinen on melkoinen dinofani ja piirtääkin niitä mielellään ja melko taitavastikin ikäisekseen. Ja tokihan niitä piti katuunkin sitten piirtää.

Tämä kohdalla ei heti ollut täysin selvä mitä taiteilija on tarkoittanut, mutta kysyttyäni sain pontevan vastauksen "No sateenkaari tietysti!".

Ja pitihän se äidin yksi vaaleanpunainen sydän piirtää.

Ja lopulta piti sitten pojan toiveesta piirtää dinomaa. Hieman eri näkemys minulla ja pojalla siitä millaisia dinot ovat. Poika piirtää ne, kuten kirjoissa on nähnyt. Minä taas piirrän satuolentoja, joilla ei paljon ole yhtäläisyyttä todellisten dinojen kanssa. Mutta eikös taiteilijoilla ole vapaat kädet toteuttaa oma näkemyksensä!?

Perheloman päätösretki

Niin on kesä taas siinä pisteessä, että lomat lähestyvät loppuaan meidän perheessä. Maanantaina mies palasi jo arkisen aherruksen pariin. Me poikien kanssa jatketaan lomaa kolmistaan vielä muutama päivä ja sitten koittaa esikoisen eskarin aloitus. Nuorimmaisen kanssa lomaillaan sitten kaksin vielä reilu viikko, kunnes koittaa minulla paluu koulunpenkille ja pikkumiehellä päiväkotiin.

Viimeinen koko perheen yhteinen lomapäivä oli lämmin ja päätettiinkin jo lauantain puolella, että sunnuntaina pakataan romppeet veneretkeä varten ja näin myös tehtiin. Suunnattiin retkelle Satamosaareen, jonne pääsee vain veneellä. Kyseessä on yksi eteläisen Saimaan retkisatamista ja laitureineen, grillipaikkoineen, saunoineen ja uimarantoineen siellä viettää aikaa pitempäänkin. Meille tosin tällä hetkellä nämä päiväretket ovat juuri passeleita. Kuvat kertokoot meidän päivästä sen oleellisen eli mukavaa oli!

Juhannus kuvina

Palataanpa vielä viikon verran ajassa taaksepäin... Me vietettiin juhannusta perinteisesti mökillä. Pakattiin tavarat autoon jo torstai-iltana ja hurautettiin matkaan. Miehen vanhempien mökki sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä, joten lähtö sinne on aina tosi helppoa. Tänä vuonna lapset menivät jo mummin kanssa edeltä ja minä sain aamupäivän aikaa käydä ruokaostoksilla ja tehdä etukäteen valmisteltavat ruuat kotona valmiiksi ennen lähtöä. Vallan hyvä järjestely tämä olikin, sillä sain paljon aikaan muutamassa tunnissa!

Vaikka sää ei juhannuksena ollutkaan kovin suosiollinen, vietettiin silti paljon aikaa ulkona ja käytiin veneilemässäkin. Lapset nauttivat, kun koko ajan oli tekemistä. Ruokaa laitettiin ulkosalla ja hieman viileähköä säätä uhmaten myös syötiin ulkona. Saunottiin joka ilta, mutta uimaan en millään tarennut mennä. Vesi oli minun mittapuullani vielä aivan liian kylmää!

Mutta palataanpa siis nyt vielä muutaman kuvan kera meidän juhannustunnelmiin.

Kesälomalla

Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin... Ja allekirjoitan joka sanan!

Mietitäänpä muutamia tapoja aloittaa lomapäivä.

Tapa 1. Heräät aamulla ensimmäisen kerran, kun sänkyyn kömpii uninen lapsi ja nukahtaa vielä hetkeksi viereesi. Torkahdat itsekin, kunnes olohuoneesta kuuluu ensin toiset omiasi pienemmät askeleet ja sitten ovenraosta kuiskaus "äiti...". Heräilet hetken rauhassa ja nouset sitten ylös rauhalliseen aamuun.

Tapa 2. Heräät, kun miehesi herätyskello soi ja hän nousee lähteäkseen töihin. Päätät itsekin aloittaa päiväsi varhain. Aikaisissa loma-aamuissa on se hyvä puoli, että päivästä tulee pitkä ja tuntuu siltä kuin ehtisi tehdä paljon enemmän kuin herätessäsi vaikkapa tuntia myöhemmin. Saatat jopa ehtiä juoda aamukahvin, tai minun tapauksessani useammin aamuteen, rauhassa ennen kuin on aloitettava päivän askareet, toisin sanoen ennen kuin lapset heräävät.

Tapa 3. Heräät, kun lapset nahistelevat. Miten ovatkin jo ehtineet saamaan riidan aikaiseksi, kun itse juuri ja juuri olet saanut silmäsi auki!? Ei niin rauhallinen herätys tällä kertaa...

Tapa 4. Heräät ja on ihan hiljaista. Lapset ovat yökyläilemässä ja sen ansiosta olet nukkunut pitempään kuin aikoihin. Mihinkään ei ole kiire ja aamupalankin saa syödä rauhassa. Yleensä näin tapahtuu viikonloppuisin ja saat nauttia kahdenkeskisestä ajasta puolison kanssa. Vaihtoehtoisesti näin voi käydä myös arkena ja saat viettää koko aamun itseksesi. Aivan mielettömän harvinaista ja tuntuu vähän oudoltakin.


Tänä vuonna saan viettää todella pitkän kesäloman! Lomaa on nyt takanapäin 5 viikkoa ja edessä vielä lähes huimat 9 viikkoa. Lomaani on sisältynyt kaikki nuo edellä kuvailemani lomapäivän aloitukset. Ja miten ihanaa, että tämä pitkä loma on vielä mahdollinen. Ensi kesänä voi hyvinkin olla jo toisin, mutta se jää nähtäväksi sitten myöhemmin. Nyt nautin tästä kesästä täysillä. Ja kuten edellisessä postauksessa mainitsin takana on melkoisen rankka kevät. Koen, että olen lomani ansainnut. Vaikka ihan täysin en kesälläkään opintojani unohda ja suoritankin kesäopintoja parin verkkokurssin verran. Niistä en kuitenkaan ota stressiä pätkääkään ja olenkin ihan täysillä lomamoodissa.

Pojat lomailevat kanssani koko kesän. Saavat hekin siis ladata akkuja pitkän päiväkotitalven jälkeen ja valmistautua seuraavaan. Meillähän esikoinen menee syksyllä jo eskariin ja kuopus jatkaa päiväkotiuraansa.

Mitäpä olen sitten lomalla tähän mennessä tehnyt? Kun koulutyö päättyi alkoi työt kotona. Pari ensimmäistä lomaviikkoa menikin huhkiessa pihahommissa. Käytännössä lähes kaikki pihatyöt oli tekemättä, sillä työharjoittelun ohella en vain yksinkertaisesti jaksanut. Nautinkin ihan suunnattomasti, kun pääsin upottamaan käteni kukkapenkkien multaan ja tekemään fyysistä työtä pihaa muokatessani. Ja hyvää jälkeä tuli vaikka itse sanonkin. Kun pihatyöt tuli suurimmalta osin valmiiksi siirryin sisätiloihin. Vuorossa oli kodin suursiivous, jota kyllä jatkan vieläkin, mutta nyt olen jo siirtynyt penkomaan kaappeja. Kaitpa tätä voisi jonkin sortin konmarittamiseksikin kutsua. Tavoite olisikin siis kesän aikana päästä eroon kaikesta itselle turhasta ja tarpeettomasta. Näiden lisäksi on lasten kanssa ulkoiltu aamusta iltaan, vietetty sisällä sadepäivää, tehty lukuisia pyörälenkkejä, käyty leikkipuistossa, käyty kahvilassa ja ravintolassa herkuttelemassa sekä monen monta muuta mukavaa juttua.

Entäpä ne lomasuunnitelmat tästä eteenpäin? Kummempia suunnitelmia ei ole tehty. Tehdään sitä mitä huvittaa ja jos ei huvita niin ollaan tekemättä. Mökille varmasti mennään, kun sää sen sallii ja eiköhän käydä veneilemässäkin. Pieni kesäreissu kuitenkin on tiedossa kohti Turkua ja Naantalia heinäkuussa, kun mieskin sitten lomailee. Lasten ehdoilla reissuun lähdetään ja käydään tietenkin ainakin Muumimaailmassa.

Tällä viikolla vietetäänkin jo juhannusta. Sää ei nyt tänä(kään) vuonna taida olla parhaimmillaan, mutta eiköhän tuota keskikesän juhlaa kuitenkin tule vietettyä melko perinteisin menoin. Toivottavasti sää edes sen verran antaisi myöten, että grillaus onnistuu. Kyllä kyllä, olen perso ruualle sitä en kiistä! Ja jos sää on huono niin hyvä ruoka kyllä voi pelastaa paljon. 

Millaisia kesäsuunnitelmia sinulla on?

Pitkästä aikaa

Pitkästä aika jälleen täällä. Tovi onkin vierähtänyt edellisestä kerrasta, mutta minkäs mahtaa. Kun tauko ensin oli kestänyt kuukauden, kesti se helposti muutaman samanmoisen lisää. Talven kiireet veivät mennessään eikä millekään tuntunut riittävän tarpeeksi aikaa. Siispä jotain kivaakin jäi valitettavasti tekemättä. Hengissä kuitenkin ollaan.

Mitä on sitten talven ja kevään aikana tullut tehtyä. Ainakin opiskeltua, paljon. Siitä vielä lisää toisen kerran. Vähän käytiin reissussakin, mutta ihan kotimaan rajojen sisäpuolella. Mukaan mahtui valitettavasti myös sitä perinteistä eli sairastelua keväiseen tapaan. Ja tietysti sitten myös sitä ihan jokapäiväistä, jalat maassa pitävää ja kaiken muun yli kannattelevaa perhe-elämää. Melkoisen rankka kevät kuitenkin on takana, sen sanon. Nyt kuitenkin vietän jo kesälomaa ja meidän lomakuulumisia ja -suunnitelmia lisää seuraavalla kerralla.

Muistoja kolmen vuoden takaa OSA 3

Meidän perheen maailma mullistui kolme vuotta sitten ja olimme uuden elämäntilanteen edessä. Ei vain siksi, että perheeseemme syntyi toinen lapsi vaan myös siksi, että hän syntyi keskosena. Tämä on kolmas ja viimeinen postaus muistoistani kolmen vuoden takaa. Ensimmäinen löytyy täältä ja toinen täältä.

3.1.2014
Muistan kolmen vuoden takaisen säätilan kyseiseltä päivältä. Ulkona oli pimeää ja märkää, lumesta ei ollut tietoakaan. Perheemme oli saanut uuden jäsenen, pienen pojan, joka painoi 2212 grammaa ja oli 45 senttimetriä pitkä. Pieni, mutta sisukas ja teki heti syntymästään asti selväksi millainen tyyppi hän onkaan. Ja juuri sellainen hän on ollut aina tähän päivään asti. Koko ajan kiire johonkin. Ensin kiire syntyä, sitten aina kiire saada ruokaa, kiire lähteä liikkumaan ja edelleen on aina kiire saada haluamansa eikä millään malttaisi odottaa vuoroaan. Semmoinen äärilaitojen mies. Kun kiukuttaa niin kiukuttaa kunnolla ja kun on hyvä mieli niin silloin nauretaan ja lauletaan iloisesti. Näin on ollut alusta asti. Sitä välimaastoakin nykyään sentään jo välillä nähdään.

Synnytys oli lopulta todella nopea. Kaikista ennakkovaroituksista huolimatta sain vauvan heti rinnalle, hän oli niin hyvävointinen. Etukäteen meitä varoiteltiin, että hänet saatetaan joutua heti viemään vastasyntyneiden teholle, mutta onneksi kävi toisin. Saimme viettää rauhassa seuraavan parituntisen tutustuen toisiimme. Vauvan vointia kuitenkin seurattiin koko ajan tarkasti ja lopulta happisaturaatiot alkoivat laskea sen verran, että oli parasta lähteä viemään häntä tarkkailuun. Lähdimme miehen kanssa häntä yhdessä viemään, minäkin kävelin vaikka vielä heikotti. En kuitenkaan voinut ajatellakaan, että olisin jäänyt matkasta. Vauvateholla hän pääsi lämpövuoteeseen köllöttelemään, keskosilla kun ei vielä ole oma lämmönsäätely kehittynyt, joten he tarvitsevat apua ruumiinlämmön ylläpitämisessä. Lisäksi hän tarvitsi CPAP-hoitoa (ylipainehappihoito). Vaikka mistään rankoista hoitotoimenpiteistä ei ollutkaan kyse, oli minulle herkässä mielentilassa vaikeaa katsoa, kun pienelle laitetaan erilaisia johtoja ja letkuja kiinni sinne tänne. Lopulta olin niin väsynyt ja hieman huonovointinenkin, että oli parasta lähteä itse lepäämään. En olisi halunnut lähteä ilman vauvaa, mutta vaihtoehtoa ei ollut. Vauvan oli jäätävä tarkkailuun.

Osastolla jouduin ensin huoneeseen, jossa oli toinen äiti vauvansa kanssa. Ajatus huoneen jakamisesta hänen kanssaan oli kamala. Hänellä vauva vieressä, minulla ei. Onneksi pian valveutunut kätilö tuli luokseni ja ehdotti huoneen vaihtoa rauhallisempaan. Sielläkin sain seuraa toisesta äidistä, jonka vauva oli myös vauvateholla. Meillä oli heti siis jotain yhteistä ja se jotenkin helpotti. Saimme toisistamme vertaistukea. Jäin yksin sairaalaan, kun mies lähti esikoisen luo kotiin. Yö meni valvoskellessa ja maitoa nostatellessa. Odotin vain aamua ja sitä, että pääsen takaisin vauvani luokse.

4.1.2014
Vauvateholla oli vierailuajat ja ne ajoittuivat muistaakseni kolmen tunnin välein aamukahdeksasta alkaen. Ensimmäisenä aamuna olin kärppänä paikalla heti, kun paikalla sai olla. Yö oli vauvalla mennyt hyvin ja ruokaa hän oli saanut nenämahaletkun kautta. Häntä oli yritetty syöttää tuttipullosta, mutta ei ollut oikein jaksanut vielä syödä itse. Maitomäärät tuossa vaiheessa olivat minimaalisia, aikuisella siitä määrästä ei edes suu kunnolla kostuisi. Pääsin aamulla heti kokeilemaan syöttämistä ja kas, vauvahan söi. Hitaasti, mutta söi kuitenkin. Mikä tunne se olikaan. Hoitajat tiedustelivat vauvanhoitokokemuksiani ja kun kuulivat, että on kyseessä toinen lapsi niin sain luvan hoitaa häntä alusta asti täysin itse. He vain ohjeistivat miten huomioida tarkkailulaitteiden johdot. Oli mieletön tunne päästä vihdoin hoitamaan omaa lastaan. Vaikka hän olikin pieni ja heiveröisen oloinen, en tuntenut hetkeäkään epävarmuutta vaan tiesin tasan tarkkaan miten toimin. Olin myös alusta asti aivan äärettömän herkkä hänen pienillekin viesteilleen ja osasin heti lukea mitä hän milloinkin tarvitsee. Se tunne oli todella jännä ja aivan uusi niin varhaisessa vaiheessa. Esikoisen kohdalla se sama tunne tuli vasta myöhemmin, olin hänen kohdallaan alkuun jotenkin aivan pihalla verrattuna tähän tilanteeseen.

Päivä kului vauvaa hoitaen ja väliajat osastolla odottaen takaisin pääsyä hänen luokseen. Oma vointini oli jo hyvä ja jaksoin hyvin olla jalkeilla. Se tekikin oloni entistä malttamattomammaksi. Myöhemmin päivällä myös tuore isoveli tuli isin kanssa sairaalaan pikkuveljeä katsomaan ja olihan hän ihmeissään siitä, miten pieni vauva onkaan. Veljesten ensikohtaaminen on yksi ikimuistoisimmista hetkistä. Melkoinen parivaljakko he nykyään ovatkin.

5.1.2014
Odotin päivästä edellisen kaltaista. Aamupalan jälkeen olin lähdössä suuntaamaan vauvateholle, mutta matkani keskeytyi jo käytävällä. Tuttu hoitaja vauvateholta oli vastassa ja tunnistin sanomattakin kuka hänellä oli mukanaan. CPAP-hoito oli voitu yön aikana lopettaa kokonaan ja sain vauvan päivähoitoon osastolle luokseni. Samoin sai huonekaverini ja siinä sitä oltiin molemmat yhtä hymyä. Päivä kuluikin sitten vain vauvaa ihastellessa ja hoitaessa. Illalla hänet piti kuitenkin viedä taas takaisin osastolle yötarkkailuun. Tuossa vaiheessa oma oloni alkoi olla jo hieman levoton ja jälleen yö ilman vauvaa tuntui liian pitkältä ajalta, kun juuri oli saanut olla hänen kanssaan päivän.

6.1.2014
Aamulla olin vain entistä levottomampi. Sain vauvan jälleen osastolle luokseni, mutta ahdistus ei tuntunut väistyvän. Ikävä kotiin ja esikoisen luo oli jo myös kova. Tunteet olivat todella ristiriitaiset. En halunnut enää olla sairaalassa, oma oloni siellä ei ollut hyvä. Toisaalta en halunnut jättää vauvaa sairaalaankaan. Hän ei kuitenkaan vielä ollut siinä kunnossa, että olisi päässyt kotiin vaan tarkkailua täytyi jatkaa ennaltamäärittämättömän ajan. Keskustelin päivän aikana mieheni ja kätilöiden kanssa olostani. Mies tuki minua päättäisin mitä tahansa. Kätilötkään eivät tuominneet vaikka haaveilin kotiinlähdöstä. Oma vointinihan salli sen jo täysin, mutta olisin myös saanut jäädä koska vauva tarvitsi edelleen sairaalahoitoa. Lopulta tein päätöksen, että lähden kotiin. Olo helpottui heti vaikka sitten iski se toinen ahdistus. Kuinka pystyn lähtemään ja jättämään vauvan. Mies tuli esikoisen kanssa iltapäivällä minua hakemaan. Olin vauvan luona vielä häntä hoitamassa. Se hetki, kun oli aika lähteä, oli jotain aivan kamalaa. Itkin vain lohduttomasti ja tuntui siltä, että osa minusta jäi sairaalaan. Ja niin tavallaan jäikin. Itkin koko matkan kävellessäni sairaalaan käytäviä kohti parkkipaikkaa. Ihmiset varmasti miettivät, että olen kokenut jotain kamalaa, mutta en välittänyt. Ja kyllä minulle tuo kokemus, oman lapsen jättäminen, oli jotain aivan kamalaa. Itkin autossa koko matkan kotiin ja itkin koko illan kotona. Hoitajat olivat lähtiessämme kysyneet tulenko vielä illalla käymään vierailuajalla, mutta jouduin kieltäytymään. Olisin halunnut mennä, mutta olin myös samaan aikaan todella väsynyt enkä yksinkertaisesti jaksanut. Siitäkin koin huonoa omaatuntoa vielä pitkään jälkikäteenkin.

7.1.2014
Nukuin ensimmäisen yön kotona yllättäen todella hyvin. Eikä toisaalta ihme, sillä olin todella väsynyt kotiutuessani. Oman kodin rauha ja oma sänky tekivät tehtävänsä ja aamulla olin kuin uudestisyntynyt ja täynnä virtaa. Esikoinen aloitti viimeisen päiväkotiviikon ja siitä oli suunnaton apu, sillä päiväni täyttyivät sairaalakäynneillä. Vein siis aamulla esikoisen päiväkotiin ja itse suuntasin sairaalaan vauvan luokse. Me emme olleet vielä valmistautuneet kotona kovinkaan paljon vauvan tuloon, sillä olin ajatellut tekeväni kaikki valmistelut äitiysloman alettua. Kävin sitten vierailuaikojen välissä tekemässä tarpeellisia hankintoja ja erityisesti tarvetta oli niille pienen pienille vaatteille. Kaikki esikoiselta säilytetyt olivat auttamatta liian isoja vielä pitkään. Vaikka vauvan jättäminen sairaalaan oli edelleen vaikeaa, oli se silti suunnattoman paljon helpompaa kuin edellisenä päivänä.

8.-10.1.2014
Päivät olivat melko toistensa kaltaisia. Esikoinen päiväkotiin, sairaalaan, asioille, sairaalaan, esikoista hakemaan, kotiin syömään, sairaalaan, kotiin, sairaalaan... Mies kävi sairaalassa iltapäivällä tai illalla, miten töiltään parhaiten ennätti. Sovittiin hänen kanssaan, että hän käy töissä vielä sen ajan kun vauva on sairaalassa ja aloittaa isyyslomansa vasta sitten kun vauva kotiutuu. Koettiin, että vasta sitten saadaan isyysloman hyöty täysillä käyttöön ja kotiin lisäkäsiä kun niille eniten on tarvetta.

Jossain vaiheessa viikkoa vilauteltiin jo kotiinpääsyn mahdollisuutta, mutta takapakkia tuli bilirubiiniarvojen muodossa. Vauva joutui yhden yön yli valohoitoon ja onneksi se riitti. Tilannetta kuitenkin haluttiin vielä seurata ja olimme itsekin sitä mieltä, että mieluummin nyt varman päälle eikä niin, että kotiutetaan ja sitten joudutaankin pian takaisin sairaalaan.

11.1.2014
Päivä alkoi samankaltaisena, mutta sairaalaan mennessä vastassa oli jotain aivan uutta. Uutinen siitä, että vauva voisi lähteä kanssamme päiväksi kotilomalle. Voitte arvata sen hetkiset tunteet. Oli jännittävää lähteä kotiin vaikka tiesin, että mitään ongelmaa ei tule. Niin varmoin ottein olin ottanut tilanteen kaikin puolin haltuun. Emme tietenkään kertoneet asiasta kellekään, mutta yllättäen lasten mummi tuli ohimennen käymään. Hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen, kun hän huomasi sylissäni pienen käärön. Iltapäivällä vauva vietiin vielä takaisin sairaalaan tarkkailuun. Hieman jo puhuttiin siitä, että pian voisi koittaa kotiutumisen aika, mutta mitään varmuutta siitä ei ollut saati puhetta siitä, mikä päivä se voisi tapahtua. Kotona kuitenkin oli kaikki täysin valmiina vauvaa varten ja itsekin olimme valmiita hänen kotiintuloon.

12.1.2014
Oli sunnuntaipäivä. Menin normaaliin tapaan sairaalaan vierailuajalla vauvaa hoitamaan. Olin liikkeellä yksin ja mikä reissu siitä tulikaan. Heti osastolle päästyäni sain tiedon, että tänään voisi olla kotiinlähtöpäivä. Hoitajat kuitenkin vielä varmistivat ollaanko varmasti valmiita ja että tuntuuko, että uskalletaan. Lääkärikin vielä kävi juttusilla. Puhuttiin vielä niistä mahdollisista tilanteista joita voi tulla vastaan ja joiden takia on parasta tulla takaisin osastolle. Hyvä, että niistä puhuttiin, mutta lopulta meidän ei tarvinnut palata. Kävimme ainoastaan lastenpolilla muutamia kertoja alkuaikoina painoseurannassa ja kontrollissa bilirubiiniarvojen takia.

Mutta se tunne, voitte varmasti edes hieman kuvitella niitä fiiliksiäni siinä vaiheessa. Se tunne kun saat lapsesi kotiin. Juuri silloin en tiennyt mitään parempaa enkä edelleenkään tiedä montaa yhtä hyvää. Niin ihanaa oli pakata tavaroita viimeistä kertaa ja pukea vauva omiin vaatteisiin. Koin itseni maailman ylpeimmäksi äidiksi kävellessäni sairaalaan käytävää vauvaa turvakaukalossa kantaen. Samaan aikaan koin myös haikeutta. Vaikka sairaala-aika kohdallamme jäi ennaltapelättyä lyhyemmäksi, tuli siitä kuitenkin jonkinlainen turvapaikka ja henkilökunnasta läheisen tuntuisia. Olivathan he mukana meidän matkalla hyvin herkässä tilanteessa. Kiittelin minkä ikinä pystyin enkä mielestäni pystynyt kiittämään kylliksi. Uskon kuitenkin heidän tietävän tasan tarkkaan kuinka kiitollisia vanhemmat ovat siitä työstä mitä he tekevät.

22.1.2014

Minulla ei ollut oikeastaan mitään tietoa keskosista ennen kuin oma lapsi syntyi keskosena. Nyt tiedän jotain ja silti edelleen vähän. Tiedän kuitenkin miten hyvin meillä kaikki meni, todella hyvin itseasiassa. Koen siitä edelleen suurta kiitollisuutta. Sairaalassa vieraillessani näin ohimennen vierestä myös toisten perheiden tilanteita ja ihan siinä lähellä toisille tapahtui paljon pahempia asioita. Kaikille niille, joilla asiat eivät mene yhtä hyvin haluan toivottaa paljon voimia ja jaksamista vaikeassa tilanteessa.

Huonon onnen sunnuntai

Varasin jo muutama päivä sitten tämän sunnuntain itselleni ompelupäiväksi. Tarkoitus oli saada keskeneräiset työt valmiiksi uusien tieltä.

Minulla ei ole ompeluhuonetta tai saati edes jossain huoneessa sellaista tilaa ja pöytää, jossa voisin koneitani tai muuta ompelutavaraa säilyttää. Kaikki ompelutarvikkeet ovat kodinhoitohuoneen kaapeissa säilössä. Välillä ompelun aloittaminen tyssääkin siihen, että käytän lähes tunnin ompeluajasta siihen, että otan koneet esille aloittaessani ja siivoan ne pois lopetettuani. Kun sitten ompelen, valtaan meidän ruokapöydän ja kuten varmasti moni tietää, sehän valtautuu kokonaan. Tänään kaivoin koneet kaapista ja asettelin ne paikoilleen. Koneiden seisottua tovin kaapissa (ompeluaikaa on ollut viime aikoina aivan liian vähän) ompelin luonnollisesti ensin testiommelta varmistaakseni, että kaikki on varmasti kunnossa. Saumurin tikki olin ihan päin sitä itseään eikä säätämiset tai uudelleenlangoittamiset auttaneet. Puhdistin pölytkin koneesta eikä mitään vaikutusta. Vaihdoin neulat, ei auttanut. Itseasiassa kone katkaisi yhden neulan. Sen jälkeen siepparin langat ei enää tarttuneet ompeleeseen ollenkaan mukaan ja arvasin, että nyt hajosi jotain. Voitte kuvitella sen kiukun tunteen jo siinä vaiheessa ja olin varma, että tähän loppuu hetkeksi ompeluharrastus. Uuteen koneeseen ei nyt ole varaa. Ja se kumma (huono) tuuri, kun pitkästä aikaa olet aikeissa koneita laulattaa kunnolla niin ei onnistu. Pistää ärsyttämään melkoisesti. Päätin purkaa konetta auki ja tutkia vahingot. Ensimmäisenä irrotin paininjalan ja näin heti mistä kiikastaa. Pistolevy oli vaurioitunut. Ja heti iski ajatus, että mistä muka voisin löytää lähes 20 vuotta vanhaan koneeseen enää uutta varaosaa. Saman tien google hoilaamaan hoosiannaa ja lisäksi huutelua facebookin ompeluelämää-ryhmään, josko jollain olisi vinkkiä näin sunnuntain ratoksi. Google tiesi kertoa, että uusi pistolevy löytyy, mutta ensimmäisenä vastaantulleen kaupan hintataso hirvitti. Ompeluelämää ryhmästä tuli vinkkiä ebaystä ja lähdin sille tielle. Sieltä löytyi ja löytyi myös amazonista. Ja hinta oli huomattavasti kukkaroystävällisempi vaikka siltikin useamman kympin. Tilaus lähti kuitenkin saman tien vetämään ja jospa uusi pistolevy saapuisi luvatussa parissa viikossa. Hope so!

Kuvan keskellä neulojen alla näkyy vaurio, pistolevyssä olevista piikeistä toinen on katkennut.

Miten kävi sitten ompelupäivän... Onneksi sentään ompelukone toimii ja sillä sain muutaman sauman valmiiksi. Soitto anopille toi lisäksi apua akuuttiin saumurin tarpeeseen ja hänen kone tulee lainaan toviksi vielä tänään. Ehkä siis iltasella vielä saan toteutettua aikeeni tämän päivän aikaansaannoksista.