21. elokuuta 2014

Leikkikerho

Isoveli aloitti viime viikolla leikkikerhon. Kokemusta vastaavasta on aiemmin kertynyt päiväkotiajoilta ennen pikkuveljen syntymää. Päiväkotiin tosin oli mentävä päivittäin ja päivät oli pitkiä. Leikkikerho on kaksi kertaa viikossa ja 2,5h kerrallaan. Lyhyt aika, mutta 3 vuotiaalle kuitenkin ihan sopiva pieni irrottautuminen kotoa. Ja ehtii tuossa ajassa äitikin hieman saada omaa aikaa, toisin sanoen käydä kaupassa, tehdä kotitöitä tai vaikkapa vain levätä mikäli pikkuveli sen sallii (tai päivittää alkutekijöissään olevaa blogia). Ensisijaisesti kerhopaikka on kuitenkin haettu lapsen takia.
 
Isoveli alkoi jo kevään mittaan osoittaa merkkejä sosiaalisten taitojen katoamisesta. Ei ujostele aikuisia, mutta muiden lasten kanssa ei oikein tullut juttuun eikä leikit olleet sujuakseen, kun ei uskaltanut toisia lähestyä. Vähän siis oli jännitystä vanhempainosastolla, kuinka kerho lähtee sujumaan. Ensimmäinen päivä sujuikin hyvin, isoveli jäi kerhoon ehkä hieman järkyttynyt ilme kasvoillaan, mutta jäi kuitenkin. Toinen päivä oli hieman hankalampi eikä olisi halunnut jäädä. Kolmas päivä aiheutti itkun jo ovella. Mutta neljäs päivä olikin sitten ihan toista maata. Poika muisti jo kotona, että nallet odottaa ja siinä vaiheessa tulikin jo melkein kiire. Vilkutti kerhon eteisessä äidille heipat ja huikkasi moimoit hymy kasvoillaan. Tuli itsellekin niin paljon parempi mieli. Äidin iso pieni kerholainen <3
 
 
 
 
Mitä nämä muutamat kerhopäivät on sitten saaneet aikaan. Aivan kuin poika olisi kontakteissa muihin lapsiin reipastunut jo silmin nähden. Ennen leikkipuistossa ei voinut mennä keinumaan jos viereisessä keinussa oli jo joku. Viime viikonloppuna puistossa kaksi iloista pikkumiestä keinui vieretysten ja juttelivat ihan omia juttujaan. Toinen niistä pojista oli meidän isoveli. Vieläkin hän kyllä puhuu ettei tykkää käydä kerhossa, mutta samassa lauseessa mainitsee, että siellä on kivaa. Tästä yhteenvetona voisin ehkä jo alkaa hieman luottaa siihen, että eiköhän tämä tästä lähde sujumaan.
 
Nyt herättelemään pikkuveli ja hakemaan isoveli kerhosta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti