31. elokuuta 2015

Erään aikakauden loppu

Kuten on ehkä jo tullut ilmi, minulla on kaksi lasta. Ihanat pojat, isoveli ja pikkuveli. Olen saanut kunnian viettää heidän kanssaan antoisia kotipäiviä, lukuisia sellaisia. Esikoisen kanssa olin aikoinaan kotona hieman alle 1,5v ja sitten koitti paluu työelämään. Esikoinen aloitti päiväkodin ja siellä hän kävi siihen asti kunnes kuopus syntyi. Siitä lähtien olemme olleet arkisin kolmen kopla ja touhunneet yhdessä vaikka ja mitä. Iltaisin ja viikonloppuisin koossa on sitten neljän kopla, kun isikin on mukana. Tätä kotiäidin arkea olen nyt kuopuksenkin syntymän jälkeen saanut viettää reilut 1,5v. Mutta tänään se loppuu. Tähän päivään päättyy minun kotiäitiyteni. Olo on haikea, T O D E L L A haikea. Onnellinen kaikista niistä hetkistä mitä on saatu yhdessä viettää, mutta samalla myös hieman surullinen tämän ainutlaatuisen ajan loppumisesta. Näillä näkymin en saa tätä enää koskaan kokea.

Mikä tästä sitten on tehnyt niin mahtavaa. On ollut hienoa nähdä läheltä ja päivittäin omien lasten kasvu ja kehitys elämän alkutaipaleella. Nauraa monet naurut ja leikkiä lukuisat leikit. On myös itketty ja puhallettu monet pipit. Joskus myös äiti on itkenyt milloin mistäkin syystä, ilosta, väsymyksestä, surusta, riittämättömyyden tunteesta. Vanhempana oleminen on kaikkien tunteiden kokemista laidasta laitaan, joko omien tai sitten lasten kautta koettujen. Olen oppinut lapsilta paljon. Olen osannut pysähtyä vain kuuntelemaan ja katsomaan kaikkea ympärillämme olevaa, oppinut nauttimaan hetkistä. Kärsivällisyyskin on toisinaan ollut koetuksella. Ehkä sitä on hitunen tullut lisääkin vaikka koskaan en ole ollut kovin pitkäpinnainen enkä sellaiseksi varmasti tulekaan. Lista varmasti voisi jatkua ja jatkua. Toki joukkoon mahtuu niitäkin päiviä, jolloin on vain niin sanotusti odottanut auringonlaskua. Mutta se on perhe-elämää se. Kukaan tuskin olettaa, että aina olisi helppoa ja kaikkia vain hymyilyttää.

Huomenna koittaa sitten jotain mitä en ole koskaan ennen kokenut, työttömyys. En oikein edes tiedä mitä se on. Tiedän vain, että se on jotain mitä en omalle kohdalle ole koskaan halunnut. Mutta huomisesta alkaen olen työtön ennaltamäärittämättömän ajan. Ja sehän se tässä eniten ahdistaakin. Kun ei tiedä milloin asiat muuttuvat parempaan päin. Tämä on ollut tiedossa oleva asia jo pitkän aikaa ja aluksi ajattelinkin, että kyllä kaikki varmasti järjestyy parhain päin jossain vaiheessa. Mutta nyt en enää olekaan niin luottavaisin mielin. Epävarmuus on nostanut päätään ja asustaa olkapäällä suurena peikkona. Tuntuu todella raskaalta taakalta. Varmasti moni ymmärtää syynkin. Ei ole tämän hetkinen tilanne työmarkkinoilla kovinkaan hyvä. Minua on koitettu rohkaista, että älä nyt vielä murehdi. Mutta tähän pätee ikävä kyllä semmoinen lausahdus, että helppohan se on sanoa. Eihän tässä tietysti auta kuin mennä päivä kerrallaan ja alkaa itse tehdä töitä työllistymisensä eteen. Ehkä aikanaan onnistaa. Pitäkää peukkuja!

Joku ehkä miettii, että eihän mikään käytännössä kovin paljon muutu. Saan edelleen viettää aikaa lasten kanssa. Kyllä, tottahan sekin on. Mutta joku kuitenkin tulee muuttumaan. Pojille on päivähoitopaikka valmiina ja aloittavat siellä nyt pian parina päivänä viikossa muutaman tunnin kerrallaan. Hoitopaikka haettiin valmiiksi ajoissa, ettei sitten tarvitse työllistymisen toivottavasti pian koittaessa alkaa etsiä hoitopaikkaa kahdelle lapselle. Täällä meilläkin päin kun nuo hoitopaikat ovat vähän kiven alla. Ja nyt joku jo ajattelee, että viemme hoitopaikat lapsilta joilla tarve olisi kovempi. Niin, poden jopa siitä huonoa omaatuntoa! Ja poden huonoa omaatuntoa jo pelkästään siitä, että vien lapset hoitoon, kun itse olen työtön. Mutta jos en veisi, niin en saisi haettua töitä. Työhakemusten vääntäminen ja lastenhoito eivät oikein sovi yhteen. Ja tiedän ihan kokemuksesta, että työhakemusten teko käy sekin työstä! Sitä työtä en vain kovin pitkään haluaisi tehdä.

Tämä asia on semmoinen, että täällä blogissa en tätä tämän enempää aio ruotia. Johonkin tuntui vain olevan tarpeen laittaa pieni pätkä omia ajatuksia muistiin. Ehkä tämän joskus lukee joku ja saa hitusen vertaistukea. Ja kaikki te joilla työpaikka on, olkaa siitä onnellisia. Ja ne ruuhkavuodet, joista aina puhutaan... Olen valmis, tulettehan hitusen minua vastaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti