4. elokuuta 2015

Tähtiä niskajumin yllätettyä

Tai ainakin melkein. Siis melkein näin tähtiä, kun tämä niskajumi yllätti. Mitään ei oikein ole pariin päivään pystynyt tekemään, pahimpia on olleet yöt kun jokainen liikahdus herättää kivullaan. Niin ja miten tähän on jouduttu... Noh, kerrotaanpa. Pari päivää sitten rakas esikoiseni, meidän isoveli, pyysi minua opettamaan hänelle kuperkeikan. Poika ei ole koskaan ollut mikään rämäpää ja vasta nyt kypsässä 4v iässä hän toivoa tämän taidon oppivansa. Silloin tällöin on aiemminkin harjoiteltu, mutta ilman suurempia tuloksia. Niin sanotusti aika ei ole aiemmin ollut kypsä. Nyt jälleen kävimme toimeen ja opeteltiin. Olimme ulkona tuolloin ja ihan paras paikka harjoitella kuperkeikkaa meillä on trampoliini. Hieman ohjeistin; leuka rintaan, pää alustaan. Pieni pukkaus ja poika teki kunnon kuperkeikan. Paristi näin ja lopulta kehotin ponnistamaan itse jaloilla ja siinä se. Poika oppi kuperkeikan ja niin valtavan ylpeä oli ja on edelleen uudesta tempusta. Ai missä kohtaa sain niskani jumiin. Niin, siinä sitten poikani kysyi, että osaako äiti tehdä kuperkeikan. No tokihan minä osaan ja näyttämään oitis. Etuperin kuperkeikka aiheutti sen luokan pään sekaisin menon, että en hetkeen tiennyt missä on maa ja missä taivas. Siitä tokenin kuitenkin suht nopeasti. Siinä sitten poika keksi kysyä, että osaako äiti kuperkeikan takaperin. Ja minä kehumaan, että toki osaan, paremmin jopa kuin etuperin ja taas näyttämään. Ensimmäinen sujui mallikelpoisesti, ei edes pää mennyt sekaisin. Mutta näytin toisen kerran ja kas, tässä sitä ollaan. Yhden vuorokauden kävelin kuin seipään niellyt. Nyt jo pää kääntyy hieman paremmin kuin eilen. Kivuton ei olo vielä ole, mutta parempaan päin. Tässä vaan olen miettinyt, että en todellakaan voi vielä olla näin vanha, että pari kuperkeikkaa ja olen rampa muutaman päivän. Ei, en vaan usko. Tästä kun toivun, niin täytyy tälle asialle alkaa tehdä jotain, ihan todella!

Ja miten tämä nyt tähtiin liittyy. Kun en nyt kykene tällä hetkellä mitään uuttakaan tuottamaan niin onkin korkea aika esitellä viimeisimmät tuotokseni. Pojat saivat hieman uutta päälle pantavaa syksyksi. Tähtien ja raitojen yhdistelmää. Kankaat on Majapuulta. Paidoissa käytössä jälleen Noshin kaavat Suuri käsityölehden numerosta 5-6/2015. Pikkuveljelle koko 92cm ja isoveljelle 116cm. Tykkään kovasti tuosta mallista, on kapea ja riittävän pitkä, kuten olen tainnut jo aiemminkin mainita. Pikkuveli sai paidan kaveriksi kaapin kätköistä löytyneestä tummanharmaasta velourista haaremihousut. Niihin kaava oma, sama jota käytin näissä jo aiemmin esittelemissäni housuissa. Ihan noin tummat ei housut paitaan verrattuna ole, nyt en vaan saanut kuvatessani täysin oikeaa sävyä esille.








Ja ei, noin pääsääntöisesti minulla ei ole tapana pukea lapsia samanlaisiin vaatteisiin. Tosin joskus sekin on hauskaa. Yleensä vaan käy niin, että kun toisella on jokin kiva vaate niin olisi se sitten kiva olla toisellekin. Jahka tästä niskajumista selviän niin laitan taas ompelukoneen laulamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti