12. huhtikuuta 2016

5

5... viisi... V I I S I !!! Viidessä vuodessa on tapahtunut monenmoista. Yksi pitkäaikainen työ päättyi, uusi työ alkoi ja se uusikin on ehtinyt päättyä. Olen siis kahdesti pudonnut sillä elämän osa-alueella tyhjän päälle. Yhden kerran jo onnistunut ponkaisemaan uusille urille ja taas putoamaan. Nyt nousussa tuntuu kestävän tovin kauemmin, mutta en anna sen enää lannistaa. Uusia tuulia on suunnitelmissa, toivon suunnattomasti niiden olevan suotuisia.

Viiden vuoden aikana olemme löytäneet itsellemme kodin, jossa kaikki viihtyvät ja jokaisella on oma paikkansa. Tai no minulta edelleen puuttuu se oma harrastustila, mutta en nyt tarkoittanut sitä. Täällä kaikilla on hyvä olla, sitä tarkoitin.

Viiteen vuoteen mahtuu paljon iloa, naurua ja onnenkyyneleitä. Vastapainoksi välillä on jouduttu ottamaan vastaan myös suru. Mutta se kaikki on elämää.

Mutta se syy miksi tuo luku viisi tuntuu juuri nyt tällä hetkellä omalla kohdallani niin maagiselta... Eilen tuli kuluneeksi tasan viisi vuotta siitä, kun sain alkaa käyttää itsestäni kunnianimeä äiti. Niin klisee kuin se onkin niin se toi elämään aivan uuden merkityksen. Minun kohdallani ehkä vielä aivan eri tavalla kuin monella muulla. Mitä se tarkoittaa jääköön arkaluontoisuudessaan ainakin vielä tässä kertomatta.

Viisi vuotta sitten syntyi meidän rakas esikoinen, nykyään jo isoveli. Niin pieni vielä, mutta omasta mielestään jo niin iso. Paljon asioista jo tietävä ja monesta vielä oppimaan tuleva. Tuntuu oudolta, että itse on saanut aikaan niin ihanan, hassun, nauravan ja joskus myös kiukustuvan pienen ihmisen. Samaan aikaan niin rakkaan ja toisaalta toisinaan hermoja raastavan (tiedätte varmasti mitä tarkoitan).

Monesti kuulee puhuttavan siitä miten lapset kasvattavat vanhempiaan. Ja tottahan se on. Koko ajan sitä oppii itsekin uutta, erityisesti itsestään. Aivan tiedostamattaan lapset todellakin kasvattavat vanhempiaan. Omalla olemassaolollaan ohjaavat meitä juuri sellaisiksi vanhemmiksi kuin me olemme. Itse olen hämmästynyt kuinka kärsivällinen voin toisinaan olla ja toisaalta kuinka nopeasti pinna voikaan kärähtää. Ja se tunne, kun tekisit lapsiesi puolesta mitä tahansa. Minulle lapseni ovat tärkeimpiä ihmisiä maailmassa. Kukaan ei mene edelle, kaikki muut ovat olleet auttamatta kakkossijalla siitä lähtien, kun minusta tuli äiti.

Saa nähdä mitä seuraavat viisi vuotta tuovat mukanaan. Ainakin lapset kasvavat ja minä siinä sivussa kasvan edelleen omassa roolissani.





Nämä kukat sain muuten mieheltäni viikonloppuna ihan ilman sen kummempaa syytä. Sanoi kyllä, että ihan vaan siksi kun kotia pyöritän täällä päivät pitkät. No, oli syytä tai ei niin oli kyllä äärettömän mukava yllätys!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti