11. heinäkuuta 2016

Lasten suusta

Paikkani on jälleen osoitettu. Istuskelimme tässä taannoin eräänä iltapäivänä kuopuksen kanssa sohvalla ja jutustelimme muun muassa roska-autoista ja ohimennen siinä välillä mainitsin, että ruokaa pitäisi lähteä laittamaan. Yhtäkkiä poika komentaa minua topakasti "Äiti mene poojo (pois)!". Kysyin hämmentyneenä tietenkin, että minne nyt on mentävä. Poika osoittaa keittiön suuntaan ja tuumaa "Ruokaa laittaa!". Niin, paikkani todellakin on jälleen osoitettu.

Näitä sopivassa kohdassa osuvia lausahduksia lasten suusta riittää varmasti jokaisessa lapsiperheessä ihan vaikka kirjaksi asti. Minä muun muassa olen saanut aiemminkin kuulla paikkani olevan keittiössä. Köllöteltiin kerran koko poppoo viikonloppuaamuna meidän vanhempien sängyssä kun esikoinen (3 vuotiaana) tuumasi isille: "Myö voitaisiin nousta siun ja pikkuveikan kanssa jo ylös". Johon isi: "Mitäs äiti tekee?". Poika totesi hetkeäkään miettimättä: "Äiti vois nousta ylös ja laittaa aamupalaa!". Niin, tiedän tosiaan paikkani...

Seuraavankin lohkaisi esikoinen olleessaan kolmen vanha. Tämäkin aamulla, kun vielä harkittiin ylösnousua (parhaat jutut muuten tulee juuri semmoisina rentoina hetkinä, kuten juuri kiireettöminä aamuina). Jokin eläinaiheinen juttutuokiohan siinä oli meneillään, kun poika sitten kruunasi kaiken ja käytiin seuraavanlainen keskustelu, jonka poika aloitti tuumaten: "Isi on hevonen.". Kysyin sitten mikä hän itse mahtaa olla niin vastaus oli ilmeinen: "Hevonen!". Kun kysyin mikäs äiti sitten on niin vastaus tuli kirkkaasti ja kuuluvasti "Lehmä!". Voiko päivä enää paremmin alkaa!?

Meillä on myös pohdittu fysiikan lakeja. Erään kerran esikoinen oli isin kanssa iltasuihkussa ja satuin kuulemaan, kun poika kertoi isille seuraavaa: "Iskä, tiiätkö että vesi kulkee putkia pitkin? Siellä ne työntää toisiaan ja valuu ylämäkeä alas.". Ihan viisas toteamus. Paikkansa pitävyyttä en voi varmistaa sillä olen näissä asioissa hirmu huono.

Pari kesää sitten esikoinen vasta harjoitteli ottamaan keinussa itse vauhtia. Neuvottiin, että vauhtia saa lisää kun koukistaa ja ojentaa jalkoja. Kerran sitten leikkipuistossa poika istui keinussa ja harjoitteli hommaa itsekeen toistellen samalla: "Vetoomus, koukistus, vetoomus, koukistus...". Osui ainakin omaan nauruhermoon aika makeasti!

Nyt kun tuon nuorimmaisenkin sanavarasto on kasvanut suurin harppauksin viime viikkoina niin tätä yhtä maailman parhaista huumorin muodoista on jatkossa meidän katon alla tarjolla enenevässä määrin. Lupaan kertoa parhaat palat teillekin!

2 kommenttia: